Haastattelu Ylen verkkosivuilla: https://yle.fi/aihe/a/20-10005384
Milloin politiikka muuttuu ympäristösodaksi – Green Tress -puunistutushanke taistelee demokratian, ekologisen tietoisuuden ja yhdenvertaisuuden keinoin
Koillis-Syyrian kurdialueella toimivan Green Tress -hankkeen tavoitteena on istuttaa neljä miljoonaa puuntainta viiden vuoden aikana ja lisätä merkittävästi viheraluiden pinta-alaa. Vapaaehtoisvoimin lokakuussa 2020 käynnistynyt kansalaisaloite toimii rohkeasti myös taiteen ja tieteen rajapinnalla.
Riikka Talvitie, säveltäjä,
TÄMÄ artikkeli liittyy olennaisesti Viitasaaren Musiikin aika -festivaalilla kantaesitettävään teokseeni Green Tress, joka kuuluu Musiikin ajan ja Huddesfieldin nykymusiikkijuhlien projektiin “21st Century Voices/Voices reimagined”.
Mukana projektissa on kuusi nykysäveltäjää: yhdysvaltalainen Tyshawn Sorey, ukrainalainen Anna Korsun, brittiläis-ruandalainen Auclair, sveitsiläis-nigerialainen Charles Uzor, brittiläinen Mariam Rezaei ja minä Suomesta. Uudet teoksemme kommentoivat saksalaisen säveltäjän Hans-Werner Henzen 1970-luvulla säveltämää poliittista laulusarjaa Voices, joka koostuu 22 yksittäisestä laulusta. Teokset ovat Musiikin ajan ja brittiläisen Huddersfieldin nykymusiikkifestivaalin yhteistilauksia. Ne ovat osa EU:n Luova Eurooppa -ohjelmasta rahoitettua Sounds Now -hanketta, ja London Sinfonietta esittää ne myöhemmin Huddersfieldissä ja Lontoon South Bank Centressä.
Uuden teokseni tulisi siis ottaa kantaa yhteen nyky-yhteiskunnan polttavista poliittisista kysymyksistä. Mutta onko tämä musiikkiteoksen kohdalla edes mahdollista? Miten säveltäjä voi toimia poliittisesti?
Kerron teille seuraavaksi oman versioni teokseni taustalla vaikuttavan Green Tress -puunistutushankkeen taustoista ja yhteistyökumppaneista. Halusin kohdistaa poliittisuuteni globaaleihin ekologisiin kysymyksiin. Tämän projektin valitsin siksi, että näen sen emansipatorisessa ja ekologisessa asenteessa yhtymäkohtia sellaisiin kriittisiin taiteentekemisen käytäntöihin, joista olen itse äärimmäisen kiinnostunut. Artikkeli on olennainen osa Viitasaaren Musiikin ajassa esitettävää Green Tress -teosta. Vasta nämä kaksi elementtiä yhdessä voivat saavuttaa toivotun poliittisuutensa.
Myös kirjoittaminen säveltämisen yhteydessä on eräänlainen tabu. Nykysäveltäjien kesken (ainakin Suomessa) olemme tottuneet ajattelemaan, että musiikin tulisi riittää sellaisenaan, ilman selittävää tekstiä tai muuta aineistoa. Haluan uhmata tätä näkemystä kirjoittamalla pitkän ja perusteellisen tekstin sävellykseni rinnalle.
VIIMEISEN kymmenen vuoden aikana Syyriaa ovat koetelleet monet humanitaariset ja ekologiset katastrofit.
Maaliskuussa 2011 sisällissota Syyriassa alkoi kapinana Bashar al-Assadin hallitusta vastaan ja se on jatkunut siitä saakka. Vuonna 2014 kärjistynyt taistelu Isis-järjestön kukistamiseksi lisäsi sodan osapuolia ja laajensi konfliktia kansainvälisesti. Sodan seurauksena useita satoja tuhansia ihmisiä on kuollut tai haavoittunut ja yli 12 miljoonaa syyrialaista on joutunut pakenemaan kodeistaan joko maan sisällä tai ulkomaille.
Humanitaaristen ongelmien lisäksi sodan vaikutukset näkyvät myös luontoon ja ympäristöön kohdistuneina tuhoina. Joet, pohjavedet ja kaivot ovat monin paikoin saastuneet, sekä maaperä on kuivunut ja köyhtynyt.
Näiden tuhojen sosiaaliset ja terveydelliset seuraukset vaikuttavat jatkuvasti paikallisen väestön hyvinvointiin. Juomavedestä on pulaa sekä hengitystiesairaudet ja syövät ovat lisääntyneet.
Syyrian kuivuusongelmat ovat kuitenkin alkaneet jo kauan ennen sotia. Yli sata vuotta sitten metsät peittivät 15–32 prosenttia Syyrian maaperästä. Nykyään maa-alasta on metsää vain noin 2,6 prosenttia ja tästäkin suurin osa sijoittuu viileämmille ja runsassateisimmille rannikkoalueille. Monissa tutkimuksissa on todettu, että vuosina 2007–2010 maata koetellut poikkeuksellinen kuivuus oli yksi sisällissodan laukaisevista tekijöistä. Ilmastonmuutoksen lisäksi kuivuus johtui Syyrian hallituksen harjoittamasta maatalouspolitiikasta, jonka seurauksena pohjavesivarannot hupenivat. (PNAS 2015)
Tuoreessa tutkimuksessa Axed & Burned (2023) tarkastellaan vuoden 2011 jälkeisten konfliktien aiheuttamien metsäkatojen ympäristövaikutuksia Syyriassa. Tutkimusraportissa on pyritty sateliittikuvien, julkisen datan ja kenttätyön avulla kartoittamaan metsäkadon laajuutta aluekohtaisesti ja analysoimaan, miten sota on johtanut laajalle levinneisiin hakkuisiin ja metsämaan tuhoutumiseen. Raportissa pohditaan lisäksi, miten nämä seuraukset vaikuttavat syyrialaisten yhteisöjen elämään ja toimeentuloon.
Syitä metsien katoamiseen ja maan kuivumiseen sota-alueilla on useita. Aseelliset konfliktit ovat aiheuttaneet ympäristövahinkoja teollisuuslaitoksiin, öljynjalostamoihin ja kriittiseen infrastruktuuriin, kuten vesi- ja viemärijärjestelmiin, kohdistuneiden iskujen seurauksena.
Sotilaallisissa operaatioissa metsiä on kaadettu ampumalinjojen raivaamiseksi ja sotilasasemien perustamiseksi. Sen lisäksi että metsiä on tuhoutunut taisteluissa räjähteiden ja metsäpalojen vuoksi, niitä on myös tahallisesti poltettu sodankäynnin strategiana.
Koko sodan ajan polttoaineen puute ja energian hinnannousu ovat lisänneet lämmitykseen ja ruoanlaittoon käytettävän polttopuun tarvetta. Lisäksi puuhiilen tuotanto on noussut ensisijaiseksi lämmityksen lähteeksi monilla alueilla. Yleisesti maastopalot ovat lisääntyneet koko Syyrian alueella. Konfliktit ovat heikentänyt merkittävästi Syyrian hallituksen kykyä valvoa ja panna täytäntöön metsien hoitoon liittyviä määräyksiä.
Sodan lisäksi myös monet muut luontoon ja ympäristöön kohdistuneet toimet ovat osaltaan edistäneet ympäristön aavikoitumista, vesistöjen kuivumista ja ilman saastumista.
Erityisesti Koillis-Syyrian kurdialueilla öljyteollisuus on saastuttanut maaperää ja pohjavettä huomattavasti. Alueella kärsitään myös vakavasta veden puutteesta, kuten Rauhanjärjestö Paxin tutkimusraportissa todetaan.
Tutkimusraportit osoittavat, että ympäristön ennallistaminen on välttämätöntä, jotta tulevat sukupolvet voivat rakentaa toimivaa yhteiskuntaa konfliktien jälkeen. Ilmastonmuutos omalta osaltaan vahvistaa näitä luonnon asettamia vaatimuksia.
GREEN TRESS (kurdiksi Kezîyên Kesk, ranskaksi Les Tresses Vertes) on yksi monista ympäristön ennallistamishankkeista. Kampanjan nimi, joka suomen kielellä tarkoittaa vihreää hiuspalmikkoa, viittaa naisten merkittävään rooliin Koillis-Syyrian alueiden suojelussa.
Hanke on vapaaehtoisvoimin toteutettu kansalaisaloite, jonka tavoitteena on istuttaa neljä miljoonaa puuntainta Pohjois-Syyrian alueelle ja lisätä kansalaisten tietoisuutta ympäristöön liittyvistä kysymyksistä.
Vuonna 2020 hankkeen käynnistyessä Koillis-Syyrian pinta-alasta vain 1,5% oli viheralueita. Hankkeen avulla pinta-alaa pyritään nostamaan 10–18 prosenttiin, mikä vastaa keskimääräistä viheralueiden määrää maailmanlaajuisesti. (Reporterre 2022)
Projekti on kolmivaiheinen. Ensin puuntaimia siemennetään useissa eri kasvihuoneissa, joista osa toimii Rojavan yliopiston yhteydessä.
Tämän jälkeen puuntaimet istutaan eri puolille Rojavan aluetta. Päätökset sopivista metsäalueista tehdään yhdessä kunnallisten toimijoiden kanssa. Puunistutustalkoisiin osallistuvat vapaaehtoiset ovat kaikenikäisiä ja ammatillisesti eritaustaisia. Mukana on myös koululuokkia ja opiskelijoita.
Kolmannessa vaiheessa puuntaimien kasvua seurataan ja tuetaan mahdollisuuksien mukaan. Yhteistyö Rojavan yliopiston kanssa on mahdollistanut tutkimuksellisen lähestymistavan hankkeen ytimessä ja sitä kautta projekti on saanut myös saanut kansainvälisiä kontakteja. (Hunt 2021)
Green Tress -hanke sai marraskuussa 2022 Danielle Mitterand -säätiön palkinnon, joka myönnettiin “Pohjois- ja Itä-Syyrian utopioiden rakentajille”. Tässä kurdien ekologisessa vallankumouksessa luonnon monimuotoisuuden kunnioitus yhdistyy alueen poliittisiin ja ekologisiin tavoitteisiin.
TUTUSTUIN Green Tress -hankkeen perustajajäseneen kirjallisuudentutkija Gulistan Sidoon lokakuussa 2020. Silloin käynnistyi etänä Guerilla yliopistoksi nimetty kollektiivinen laboratorio, jonka ajatuksena oli saattaa eri alojen tutkijoita ja taiteilijoita yhteen keskustelemaan uudenlaisista radikaaleista ja innovatiivista oppimisen tavoista.
Sido työskenteli tuolloin Rojavan yliopistossa, mutta on sen jälkeen aloittanut jatko-opintonsa Pariisissa. Hän tutkii kulttuuri-identiteetin ja toiseuden esityksiä kurdien suullisessa perinteessä ja kirjallisuudessa.
Guerilla yliopiston taustalla on Belgiassa asuva ex-jugoslavialainen dramaturgi, kääntäjä, toimittaja Ivana Momčilović ja hänen vuonna 2007 käynnistämä kollektiivi Phd in One Night.
Guerilla yliopisto on alusta yhteiselle oppimiselle vapaudesta. Se perustuu hetkiin, sattumanvaraisuuksiin, keskeytyksiin, uudelleenkirjoituksiin, epäonnistumisiin ja lepää keskeneräisyyden runollisissa, poliittisissa ja esteettisissä mahdollisuuksissa.
"Oppimatta jättäminen ja puutarhanhoito taiteena ovat sen ihanteellisia muotoja. Puutarha laboratoriona esittää hypoteesin uudenlaisesta maailmanjärjestyksestä – mahdollisesta ja mahdottomasta – toisenlaisesta suhteesta ihmisen ja yhteiskunnan yhtä lailla kuin ihmisen ja luonnon välillä", Momčilović kirjoittaa.
Symbolisena radikaalina rauhaneleenä Green Tress -hankkeen delegaatio istutti (kurdien) oliivipuun Bierbain puutarhaan Brysseliin toukokuussa 2022. Jatkan tätä rauhanelettä Musiikin ajassa esitettävän Green Tress -sävellyksen muodossa.
GREEN TRESS -hanke toimii pohjoisen ja itäisen Syyrian demokraattisella itsehallintoalueella, joka tunnetaan paremmin kurdinkielisellä nimellä Rojava.
Vuonna 2012 alkanut Rojavan vallankumous käynnisti demokraattisen autonomiaprojektin, jonka seurauksena kolme pääosin kurdien asuttamaa piirikuntaa julistautui itsenäisiksi Syyrian hallitukselta. Valtionhallinnon romahtamisen jälkeen vuonna 2014 alueelle on luotu uudenlaista demokraattista hallintojärjestelmää, joka perustuu ruohonjuuritason paikalliseen osallistamiseen, sukupuolten väliseen tasa-arvoon ja ekologisiin arvoihin.
Rojavan alue on etnisesti ja uskonnollisesti hyvin moninainen. Alueen demokraatian kehitykselle onkin ollut tärkeää koota paikallisväestöä yhteen ja luoda järjestelmää, jossa eri osapuolet löytäisivät keskusteluyhteyden.
Yksi Green Tress -hankkeen yhteistyökumppaneista Rojavan yliopisto perustettiin Kamishliin vuonna 2016 sodan keskelle. Yliopisto on yksi osoitus Rojavan vallankumouksen asettamista tavoitteista kurdinkielisen koulutuksen suhteen, ja se jakaa itsehallintoalueen perusarvoja ekologisesta elämästä, demokraattisesta yhteiskunnasta ja naisten vapaudesta.
Muu maailma muistaa Rojavan alueen siitä, kuinka aseistautuneet YPG-joukot Yhdysvaltojen läheisinä liittolaisina lopulta kukistivat äärijärjestö Isisin. Rojavan hallinto kantaa edelleen vastuuta alueen pakolaisleireistä ja vangituista Isis-taistelijoista.
Vaikka itsehallinnon kehittyminen ja selkeytyminen on tuonut vakautta alueen poliittisiin rakenteisiin, on autonomisen kurdialueen yhteistyö Turkin kanssa selvästi vaikeutunut rauhanomaisen vallankumouksen puhkeamisen jälkeen. Myös ympäristö on kohdannut vakavia haasteita. Turkki on kohdistanut Pohjois-Syyriaan useita sotilasoperaatioita, joilla on ollut ympäristölle haitallisia seurauksia. Erityisesti Turkin hallitsemassa Afrînin piirikunnassa on toteutettu massiivisia oliivipuiden hakkuita vuodesta 2018 lähtien.
Filosofi Jacques Rancière on ollut mukana yhteistyössä herättämässä keskustelua niin puutarhanhoidosta, emansipaatiosta kuin Syyrian kuivuudesta.
Kuva: Phd in One Night
VESIKRIISI on viime vuosina noussut Rojavan alueen keskeiseksi ongelmaksi. Kuivuuden lisäksi kriisiä lisää Turkin harjoittama vesipolitiikka sekä Turkin ja sen tukemien taistelijoiden aiheuttama tuhot ja keskeytykset alueen tärkeimmällä vedenottamolla Aloukissa. Turkki pidättää vettä rakentamissaan patoaltaissa, eikä Eufrat-joen vesi pääse virtaamaan riittävästi Syyrian puolelle. (Ulvila 2021)
Syria Direct -lehdessä julkaistun artikkelin mukaan patoamisen aiheuttamia seurauksia on ollut erittäin vaikea todentaa, koska sotatilanteen takia mitattua tutkimusnäyttöä veden virtauksesta ei juurikaan ole saatavilla Syyrian pohjoisosissa. Eri arvioiden mukaan virtaus olisi vähentynyt joko 40 tai 60 prosentilla. Turkin ja Syyrian vuonna 1987 allekirjoittaman sopimuksen mukaan Turkin tulisi laskea Eufrat-joesta vettä minimissään 500 kuutiometriä sekunnissa. Turkki ei ole noudattanut tätä sopimusta. Rojavan hallinto on vedonnut kansainvälisiin järjestöihin kansainvälisen vesioikeuden noudattamiseksi. (Sido 2021)
Ympäristösodankäynnillä tarkoitetaan sellaista sotatoimien strategiaa, jossa toista osapuolta vahingoitetaan tarkoituksellisesti ympäristön tuhoamisen tai siihen vaikuttamisen avulla.
Voiko jokin sotilaallisesti vahvempi valtio säännöstellä vettä niin, että veden alajuoksulle maantieteellisesti asettuva sotilaallisesti heikompi alue tai valtio kuivuu säännöstelyn seurauksena ja tästä aiheutuu sekä humanitaarisia että ekologisia ongelmia? Missä kulkee politiikan ja ekologisen sodankäynnin välinen raja?
Tässä kohden ymmärrykseni loppuu.
Avaan Google Earthin. Nopealla vilkaisulla voin havaita, että ruoho näyttää vihreämmältä aidan toisella puolella – Turkissa.
OSALLISTUESSANI Guerilla yliopiston yhteisiin kokoontumisiin mielenkiintoni kohdistui erityisesti sellaisiin ehdotuksiin ja kokeiluihin, joissa totuttuja asioita pyritään tekemään radikaalisti toisella tavalla.
Tieteessä ja taiteessa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi eri alojen rajojen murtamista ja asioiden tarkastelua uudesta näkökulmasta. Myös esteettinen lähestymistapa voi tuottaa uudenlaista tietoa.
Politiikassa tällaisille tuoreille avauksille on erityisesti tarvetta. Globaalien kriisien maailmassa meidän tulisikin kiireesti luoda uusian maailmanjärjestyksiä ja tapoja olla toistemme ja luonnon kanssa rinnakkain.
Suomen julkisissa tiedotusvälineissä Rojavan alueen poliittista ja ekologista tilannetta on käsitelty huomattavan vähän. Uutisointi on keskittynyt lähinnä akuutteihin konflikteihin. Suomessa asuva kurdivähemmistö on pieni, eikä lähi-idän tutkimus ole vielä kovinkaan laajaa. Tietoa uudenlaisesta ruohonjuuritason demokraattisesta järjestyksestä voi lukea lähinnä rauhanjärjestöjen ja vasemmistoaktivistien raporteista.
Monissa yhteyksissä Rojavan mallia uudenlaisesta demokraattisesta ajattelusta kuvataan utopistiseksi. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (21.10.2019) todetaan, että alueesta “on piirtynyt mediassa joskus kuva eräänlaisena romanttisena ja feministisenä vallankumousutopiana”.
Sen verran sisälläni piilee feminismiä ja aktivismia, että uskon tuohon utopiaan. Puiden istutus kaikkien konfliktien keskellä on mielestäni selkeä osoitus taustalla vaikuttavan kriittisen ajattelun myönteisistä seurauksista. Eikö yhtä hyvin elämässä kuin taiteessakin tarvita ripaus utopiaa?
Kiitän Lähi-idän tutkija Anu Leinosta antoisasta keskustelusta asian tiimoilta ja säveltäjä Stephen James Webbiä avusta teoksen sävellysvaiheessa.